Kolikkopelit netissä – maistuvimmat mahdolliset kolikkopelit

Nainen ja kolikkopelejä

Jo vuosikymmenten ajan on ollut selvää, että juuri kolikkopelit ovat pelaajien mieleen niin Suomessa kuin maailmallakin. Nopeatempoiset, vauhdikkaat ja värikkäät pelit ovat jaksaneet viihdyttää jo yli vuosisadan verran ympäri maailmaa, eikä trendille näy minkäänlaista loppua. Kolikkopelit tuntuvat itse asiassa kehittyvän vuosi vuodelta vain entistäkin laadukkaammiksi!

Tätä nykyä kaikista tasokkainta pelaamista tarjoavat tietysti kolikkopelit netissä. Hulppeat kolikkopelit ovat kehittyneet netissä jo todella monipuolisiksi audiovisuaalisiksi elämyksiksi, voitot ovat reilusti suurempia ja pelaamaan pääsee myös mobiililaitteilla. Parhaat kolikkopelit voivat tehdä pelaajasta jopa miljonäärin yhdellä ainoalla pyöräytyksellä!

Kolikkopelit kehittyvät netissä uskomattomalla vauhdilla

Kolikkopelit ovat jopa yllättävän vanha keksintö, sillä Yhdysvalloissa ensimmäisiä kolikkopelit kokemuksia päästiin hankkimaan jo 1800-luvun puolella. Ensimmäiseksi kolikkopeliksi tunnustetaan yleensä vuonna 1891 julkaistu Liberty Bell, jonka kehitti amerikkalainen Charles Fey. Pelistä muodostui välitön hitti ja monet pelikoneet perustuvat edelleenkin hyvin suoraan Feyn pelilaitteeseen. Liberty Belliin syötettiin kolikko, minkä jälkeen pelaajan tarvitsi vain nykäistä vivusta laitteen kolme symboleilla täytettyä rullaa liikkeelle. Jos rullien pysähdyttyä voittolinjalle jäi näkyviin kolme samaa symbolia, maksettiin pelaajalle automaattisesti runsaita voittoja. Messevän 50 sentin päävoiton toivat kolme vapaudenkelloa!

Konsepti muodostui sellaiseksi menestykseksi, että esimerkiksi Suomeen vuosikymmeniä myöhemmin saapuneet kolikkopelit eivät eronneet Liberty Bellistä kuin nimensä puolesta ja jopa useat kolikkopelit netissä pohjautuvat enemmän tai vähemmän suoraan klassiseen kellokoneeseen. Sadan vuoden ajan pelejä pelattiin ympäri maailman enemmän tai vähemmän samassa muodossa ja vasta elektroninen kehitys alkoi kunnolla muuttamaan klassista konseptia. Esimerkiksi ensimmäiset erillisillä ruuduilla pelattavat bonuspelit esiteltiin Australiassa vasta 1990-luvulla.

Kolikkopelit netissä nytkäyttivät kehityksen kuitenkin toden teolla liikkeelle ja näyttävimpiä moderneja pelejä ei meinaa edes tunnistaa Feyn pelikoneen jälkeläisiksi. Osa peleistä sisältää kymmeniä rullia, kun taas toisista peleistä rullat puuttuvat täysin! Parasta kolikkopeliä pyrkivät kehittelemään kymmenet kilpailevat pelinvalmistajat, jotka julkaisevat yhä näyttävämpiä pelejä lähestulkoon viikoittaisella tahdilla. Tunnetuimpiin pelinvalmistajiin kuuluvat esimerkiksi NetEnt, Microgaming, Quickspin sekä Yggdrasil.

Parhaat kolikkopelit ovat pullollaan mitä erikoisempia ominaisuuksia ja pelejä voisi kutsua jopa audiovisuaalisiksi elämyksiksi. 3D-efektit, laadukkaat musiikit ja videopätkät lyövät kättä pelillisten ominaisuuksien, kuten erillisten bonuspelien, lisäpyöräytysten, monistuvien kuvioiden sekä laajenevien rullien kanssa. Hulppeimmat kolikkopelit netissä saattavat olla lisenssituotteita, jotka perustuvat suoraan esimerkiksi tunnettuihin videopeleihin, elokuviin, tv-sarjoihin tai jopa bändeihin. NetEnt onkin julkaissut pelejä esimerkiksi Motörheadiin, Jimi Hendrixiin, Narcosiin ja Vikingsiin pohjautuen.

Parasta kolikkopeliä pelaamalla voit tehdä itsestäsi hetkessä miljonäärin

Kolikkopelit netissä eroavat Veikkauksen suosituista suomalaisista peleistä erityisesti sillä, että netissä voitot ovat huomattavasti kookkaampia ja yleisempiä. Kun pelien palautusprosentteja vilkaisee, huomaa hyvin nopeasti, että kolikkopelit netissä jakavat yksinkertaisesti kautta linjan huomattavasti enemmän voittoja! Jos palautusprosentti ei vielä ole tuttu termi, voi konseptin tiivistää hyvin yksinkertaisella tavalla. Mitä korkeampi palautusprosentti, sitä enemmän voittoja! Palautusprosentti on nimittäin se osuus laitteeseen laitetuista rahoista, jonka kasino maksaa takaisin pelaajille voittojen muodossa.

Erot tällä saralla ovat hyvinkin kookkaita, sillä Veikkauksen pelit eivät juuri yli 90 prosentin palautuksia maksa. Tällainen ei tulisi nettikasinoilla kuitenkaan kuuloonkaan, sillä esimerkiksi Maltan pelilisenssi – jonka turvin useimmat suomalaiset nettikasinot toimivat – ei yksinkertaisesti edes salli näin kehnojen palautusten tarjoamista. Kolikkopelit netissä jakavatkin useimmiten vähintään 96 prosentin palautuksia ja parhaimmillaan palautus voi olla jopa 99,92 prosenttia. Tämä tarkoittaa suomennettuna sitä, että satasen peliin pyöräyttävä pelaaja voittaa netissä keskimäärin noin kymmenen euroa enemmän.

Eron saattaa huomata konkreettisemmin esimerkiksi vertailemalla videopokereita, jotka ovat Veikkauksella ja netissä identtisiä kaiken muun paitsi palautuksen osalta. Eron huomaa hetkessä vilkaisemalla pelien voittotaulukkoja. Veikkauksen peli jakaa järjestään kehnompia voittoja ja päävoittokin on ainoastaan 50 euroa. Nettikasinoilla esimerkiksi Jokeripokeri taas tarjoaa jopa 5000 euron päävoittoa samalla panoksella!

Jos kaikista suurimmat voitot laittavat kuolan valumaan, kannattaa parasta kolikkopeliä suunnata etsimään progressiivisten jackpotien osastolta. Nämä pelit eivät nimittäin pihtaile tai pihistele, vaan parhaat kolikkopelit ovat jakaneet päävoittoja, jotka ovat saattaneet suurimmat lottovoitotkin häpeään. Konsepti on yksinkertainen, sillä näiden pelien tarjoama jackpot riippuu suoraan siitä, kuinka kauan peliä on pelattu ilman, että jackpot on mennyt jakoon. Jokainen peliin laitettu panos kasvattaa tarjolla olevaa jackpotia ja potti kasvaa progressiivisesti vailla ylärajaa aina voittajan löytymiseen saakka.

Monet nettikasinot sisältävät jopa sadoittain progressiivisia pelejä, mutta kaksi parasta kolikkopeliä tällä saralla ovat pelaajien mielestä yleensä myös ne kaksi, jotka ovat jakaneet suurimpia voittoja. Tällä saralla ehdottomasti laadukkaimmat pelit ovat Mega Fortune ja Mega Moolah, jotka ovat kilpaa jakaneet ennätyspotteja. Tällä hetkellä suurimmasta voitosta on vastannut Mega Moolah, josta on onnistuttu lunastamaan hulppeat 18,9 miljoonaa euroa yhdellä ainoalla pyöräytyksellä. Mielenkiintoisesti Mega Fortunen kaikkien aikojen suurin potti on napattu juuri Suomessa. Helsinkiläispelaaja laittoi elämänsä kerralla uuteen uskoon lunastamalla 25 sentin pyöräytyksellä käsittämättömät 17,9 miljoonaa euroa!

Kolikkopelit mobiili mahdollistaa pelaamisen myös matkoilla

Nykypäivänä suosiota nauttii erityisesti kolikkopelit mobiili, sillä yhä useampi peluri nauttii kasinopeleistään mieluiten puhelimen välityksellä. Kehitys tälläkin saralla on ollut huumaavan nopeaa, sillä tätä nykyä laadukkaimmat kasinot tarjoavat kaikki palvelunsa identtisinä myös mobiiliasiakkaille ja useat uudet kasinot onkin rakennettu ensisijaisesti kännykkäasiakkaille. Kolikkopelit netissä on tietysti kehitetty jo vuosikausien ajan toimimaan sellaisenaan myös puhelimilla, joten pelaaminen missä ja milloin vain onnistuu poikkeuksellisen helposti. Tuhansien pelien valikoimat ovat usein sellaisinaan pelattavissa.

Kolikkopelit netissä onnistuvat puhelimillakin ilman erillisen sovelluksen lataamista, eivätkä useimmat nettikasino enää mobiilisovelluksia tarjoakaan. Kolikkopelit mobiili avautuu automaattisesti juuri omalle mobiililaitteellesi sopivana versiona, kun vain suuntaat modernin kasinon sivuille suoraan oman kännykkäsi selaimen kautta!

Jos haluat tutustua uutuuspeleihin, ovat ilmaiset kolikkopelit oiva vaihtoehto

Kuinka tuhannet kolikkopelit netissä sitten kannattaa ottaa haltuun? Todellisuudessa harva ammattilainenkaan on käynyt kaikkia pelejä läpi, eikä siihen ole tarvettakaan. Osa vertaa pelejä palautusprosentin perusteella, mutta suurimmalle osalle kasuaaleista pelaajista riittää kasinon omasta osiosta löytyviin suosituimpiin peleihin tutustuminen, sillä täältä tapaavat yleensä löytyä myös parhaat pelit.

Pelien testaaminen on nykyään taatusti helpompaa kuin koskaan aikaisemmin, sillä ilmaiset kolikkopelit kuuluvat nykyään useimpien kasinoiden valikoimiin. Käytännössä kaikki modernit kolikkopelit ovat pelattavissa myös ilmaiseksi leikkirahalla, eivätkä ilmaiset kolikkopelit aina vaadi edes kasinolle rekisteröitymistä. Voit testata pelejä rauhassa, etsiä oman suosikkisi ja liittyä vasta tämän jälkeen kasinolle haalimaan voittoja oikealla rahalla.

Minkäänlaista koukkua ei tähän liity, vaan ilmaiset kolikkopelit toimivat täysin samalla teknologialla, samoilla ominaisuuksilla ja samoilla todennäköisyyksillä kuin pelien oikealla rahalla pelattavat versiotkin. Ainoana erona toimii valuuttana käytetty leikkiraha!

Nappaa tarjoukset ja hanki nettikasino kokemuksia bonusrahalla

Pelaaminen kannattaa tietysti aloittaa nappaamalla toinen toistaan kookkaammat kasinobonukset, joilla nettikasinot uusia pelaajia sivustoilleen houkuttelevat. Kasinobonukset tuntuvat vain kasvavan ja kasvavan vuosi vuodelta suuremmiksi, sillä tätä nykyä ei ole tavatonta lunastaa ilmaiseksi jopa satojen eurojen edestä pelirahaa.

Useimmilla kasinoilla on tarjolla talletusbonus sekä ilmaiskierroksia. Talletusbonus tuplaa tai triplaa pelaajan ensitalletuksen jopa satoihin euroihin saakka, kun taas ilmaiskierroksilla pelaaja pääsee pyöräyttelemään kasinon parhaita kolikkopelejä täysin ilmaiseksi – samalla kuitenkin oikeita voittoja lunastaen. Parhaat kasinot jakavat täysin häpeilemättä satojen eurojen edestä pelirahaa ja satoja ilmaiskierroksia!

Muistathan lukea bonusten säännöt ja ehdot huolellisesti läpi ennen bonuksen lunastamista ja muistathan nauttia peleistä vastuullisesti. Jos epäilet itselläsi tai läheiselläsi peliongelmaa, palvelee suomalainen peluuri.fi viikon jokaisena arkipäivänä.

Last modified: 24 November 2020